Suomen Urheiluliiton kestävyysjuoksun lajipäällikkö / lajivalmentaja vuodet 2002 – 2016. Vuoden valmentaja Suomessa 2006. Valmentanut kilpajuoksijoita yli 20 vuotta, jona aikana Jukka Keskisalon Euroopan mestariksi ja 7 eri henkilöä aikuisten sarjan SM-mitaleille. Ohjannut myös paljon kuntojuoksijoita Juoksukouluissa ja pienryhmissä.
Pohjat kuntoon ennen kovimpia treenejä
Oma juoksu-ura -80 luvulla vei kaksi kertaa Olympialaisten finaaliin estejuoksussa. Paras juoksumuistoni on kuitenkin New Yorkin maratonilta, josta oma ennätys 2.12,31 ja viides sija. Valmennuksessa minulla on johtotähtenä urheilijan terveenä pitäminen ja nousujohteinen harjoittelu.
Tommyn ensimmäinen vastuualue Uusimaa Juoksee -toiminnassa on kevään juoksutapahtumiin tähtääville tarkoitettu Tommyn treeniryhmä