Päätöksen pitäminen on välillä helppoa, kunhan sen vain tekee. Kuten vuoden alussa kerroin (Klik), tuskasteltuani syksyn oman liikkumattomuuteni kanssa, päätin joulukuun alussa alkaa juosta joka päivä. Minimisuoritus olisi 15min, mutta juoksupäiviä ei kerättäisi väkisin, terveyden kustannuksella.
Ja hyvin on mennyt, sillä toistaiseksi päivääkään ei ole jäänyt väliin! Joulukuun alussa otetun varaslähdön ansiosta kasassa on jo toista sataa peräkkäistä juoksupäivää! Itse asiassa periaatteen miehelle tämä on oikeasti ollut varsin helppoa: Kun on kerran päätöksen tehnyt, ei siitä tule mieleenkään lipsua. Kertaalleen oli kyllä kiireisen päivän lopulla tulla ihan rehellinen unohdus, mutta eipä mitään: klo 23:15 ulos, 20min lenkki kasaan ja tyytyväisenä sänkyyn.
Vaikka osittain tämä meneekin vastoin omia oppeja, perusperiaate ”parempi sopivasti ja usein kuin liikaa kerralla” on pätenyt tähän projektiin hyvin. Ja ihan nollasta ei kuitenkaan tarvinnut lähteä, sillä vanhoja pohjia tuli onneksi joskus kerättyä. Välillä on toki tullut intouduttua pikkaisen liian koviin treeneihin, jonka vuoksi seuraavina päivinä on saanut olla tarkkana pohkeiden kanssa.
Erityisesti vuoden alussa juniorien matkassa Englannin leirillä tuli varmasti oltua ”rajalla”: Leirin viimeisenä päivänä roikuin junioriryhmän mukana mutapoluilla Garminin mukaan n. 20 kilsaa. Kun tottumattomat lihakset kramppaillen hoipuin lähtöpaikalle, kello näytti aikaa kuluneen 1:26. Whatsapp-viesti ”Illaksi kotiin, jos joku kantaa lentokoneeseen…” herätti hilpeyttä Suomessa asti.
Mutta normaali juoksuviikko on rytmittynyt itse asiassa oikein hyvin. Tiistait, torstait ja sunnuntait hoituvat Juoksuliikkeen yhteistreeneissä, joissa koutsikin voi juosta mukana. Keskiviikkoisin sekä lauantaisin valmennan seuran 10-12-vuotiaita, jolloin sisätreenin alkuun tulee lähes joka kerta 30min juoksentelua sekä monenlaisia hyppyjä ja pomppuja. Saan ryhmästä paljon voimaa, yksin ei tarvitse juosta kuin 2-3 kertaa viikossa!
Mitäpä muuta kertoisin? Alkuvuosi on ollut monella rintamalla erittäin kiireistä, mutta päivittäinen juoksu on tuonut orastavaan stressiin helpotusta joka ainoa kerta. Vaikka perimästä johtuen liikuntatauoilla ei paino juurikaan tapaa nousta, näyttäisi joulun ajasta lähtemeen sellaiset 2-3 kiloa. Kunto on muutenkin noussut selvästi, ja juoksu alkaa useimpina päivinä olla oikeinkin mukavan helppoa. Lapsiperheen peikkoa, flunssaa, odotellessa..
Summa summarum:
– Päätöksen pitäminen on paljon helpompaa kuin sen tekeminen
– Porukassa tehtävät treenit rytmittävät viikkoa ja auttavat ulos välipäivinäkin
– Säännöllinen, nykyiseen kuntotasoon sopiva treeni tuntuu mukavalta, lievittää stressiä, nostaa kuntoa ja parantaa terveyttä
– Parempi sopivasti ja usein kuin liikaa kerralla
Tule mukaan! Tänäänkin on hyvä päivä juosta!